Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathame.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathame.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 17.12.2018 Pykälä 190


Maakuntahallitus

§ 190

17.12.2018

 

PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN

 

Maakuntahallitus 17.12.2018 § 190

Hallintosäännön 119 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.

 

Maakuntahallituksen päätöksen mukaisesti maakuntahallituksen pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua maakuntahallituksen jäsentä tai läsnäolevaa varajäsentä, jollei maakuntahallitus jonkin asian kohdalla toisin päätä. Pöytäkirjat tarkastetaan pääsääntöisesti kokouksen jälkeen tai tarpeen vaatiessa muulla tavoin.

 

Vt. maakuntajohtaja:

 

Maakuntahallitus valitsee tästä kokouksesta laadittavan pöytäkirjan tarkastajiksi

Kristiina Hämäläisen ja Eevakaisa Lehtosalo-Lönnbergin.

 

Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.